| |
Hasse Walli
Hasse Wallia (s.1948) voidaan sanoa Suomen ensimmäiseksi superkitaristiksi.
Hasse aloitti rumpujen soittamisen yhdeksänvuotiaana ja jatkoi sitä
kahdeksan vuotta. Ensi esiintyminen oli vuonna 1962 ja kolme vuotta
myöhemmin rummut vaihtuivat sähkökitaraan. 1966 Hasse liittyi JORMAS
-yhtyeeseen, sen ajan suosikkibändiin, kiertäen myös Scandinaviaa.
Vuonna 1967 Hasse teki varsinaisen läpimurtonsa ensimmäisenä Suomessa
Clapton-Hendrix -vaikutteisella improvisaatiokitaroinnillaan BLUES
SECTION bändissä. Samoihin aikoihin hän oli mukana monissa cross-over
bändeissä jazzmuusikoiden kanssa.
Vuonna 1969 Hasse mursi vasemman kätensä auto-onnettomuudessa. Soittaminen
jäi vuosiksi, kunnes toinen leikkaus 1973 palautti soittokyvyn.
Hasse oli perustajajäsenenä 1974 suurta suosiota saaneessa PIIRPAUKE
yhtyeessä. Modernia folk-musiikkia soittava bändi teki kiertueita
Skandinaviassa, Saksassa ja Sveitsissä. Vuonna 1975 bändi julkaisi
ensimmäisen albuminsa ("Piirpauke", Love Records, LRCD 148), joka
nousi "Konevitsan Kirkonkellot" -hitin myötä TOP-10 listalle. Hassen
soittama soolo kyseisessä kappaleessa on klassikko suomalaisessa musiikissa
ja kappaletta on käytetty eri yhteyksissä, muun muassa monissa elokuvissa
ja dokumenteissa.
Vuonna 1977 Hasse kiinnostui afrikkalaisesta musiikista ja asui kymmenen
talvea Senegalissa soittaen paikallisten muusikoiden kanssa, mm. Youssou
N'Dour. Hasse toi modernin afrikkalaisen musiikin ensimmäisenä Suomeen
sekä Viroon. Hänen 8-henkinen HASSE WALLI & ASAMAAN -bändinsä teki
kiertueita Suomessa sekä Ruotsissa 1988-92, käyden myös Lontoossa
keikoilla.
Vuonna 1993 Hasse palasi blues-, rock- ja Hendrix -juurilleen ja perusti
Power Trio bändin. Hän on myös johtanut Tallinnassa 7-henkistä bändiä
nuorien paikallisten muusikoiden kanssa.
Hyvät ystävät, Hasse Walli
http://www.hassewalli.com/
|
|
|