| |
JULKAISUVAPAAT
GTR-tour – Kolme karismaattista
kitaristia kiertueella
Vuosittain toteutettava GTR-tour on kitaristi /
säveltäjä Jartse Tuomisen ideasta syntynyt
kiertue, jolle Jartse kutsuu vuosittain kaksi kitaristikollegaansa
vierailijoiksi. GTR–06 käynnistyy keskiviikkona 1.2.
Tampereen YO-Talolta ja jatkuu helmikuun ajan. GTR-06 kitaristit ovat
Jartse Tuominen, Marzi Nyman ja Janne Louhivuori.
Ensimmäinen GTR-tour toteutettiin
helmikuussa 2005 ja se muodostui kolmen erityylisen ja kokeneen
kitaristin koplasta: Dave Lindholm, Jartse Tuominen ja Hasse Walli.
Teksasilaistunut Jartse Tuominen vietti kesällä 2004
lomaansa Suomessa ja mietti uusia kujeita. G3-kiertueiden innoittamana
syntyi ajatus suomalaiskitaristien omasta kiertueesta. Jartse kertoi
ideasta ystävälleen Dave Lindholmille ja Hasse
Wallille, ja molemmat innostuivat
välittömästi. ”Suomessa ovat
kiertäneet niin Leidit Lavalla kuin Mestarit Areenalla, miksei
sitten kitaristitkin. Tällaista kiertuetta ei ole
nähty täällä koskaan ennen, joten
totta kai lähdin mukaan” ”Hienoa
päästä tekemään
näin erilaista juttua – ja kitaristien
ehdoilla!” kommentoivat tuolloin Dave ja Hasse.
Alunperinkin kiertuetta ideoitiin jokavuotiseksi ja kun palaute oli
suorastaan runsaan positiivista, päätettiin GTR-tour
–06 myös toteuttaa.
Juhlakattaus kitaradiggareille
GTR –ilta muodostuu jokaisen kitaristin omasta puolen tunnin
setistä, illan huipentuessa yhdessä soitettuun
jamiosuuteen. Soolo-osuuksissa tullaan varmasti kuulemaan tuoretta
materiaalia, kaikilta kitaristeilta on lähitulevaisuudessa
valmistumassa uutta tuotantoa. Jartsen edellinen ”Time of
Change” julkaistiin tammikuussa –05 ja seuraava,
järjestyksessään viides sooloalbumi on
parhaillaan työn alla.
Jannen matkan varrelle on mahtunut useita
erilaisia kokoonpanoja. Louhivuoren musiikin ja soiton perustana on
ollut aina juurevan sähköinen
däng-däng. Myös Janne valmistelee
parhaillaan uutta levyään, jonka materiaalia tullaan
kuulemaan kiertueella.
Marzi edustaa GTR-tourilla nuorta energiaa. Tämä
multilahjakkuus on ehtinyt
näyttämään taitonsa monessa
projektissa, soittohistoria on melkoinen. Marzikin valmistelee
parhaillaan soololevyään, joten
häneltäkin kuullaan uutta materiaalia.
GTR –keikat
päättävissä yhteisissä
jamiosuuksissa tullaan puolestaan kuulemaan muun muassa tunnettujen
kitaristi-ikonien kuten Jimi Hendrixin kappaleita. Niin miesten omat
setit kuin yhteinenkin osuus tulevat kiertueen aikana
elämään kulloisenkin paikan ja tunnelman
mukaan.
GTR ei nojaa vain keulilla oleviin kolmeen kitaristiinsa, vaan
myös taustabändissä soittaa omien
soittimiensa virtuooseja. Basson varteen saatiin houkuteltua
pitkästä aikaa livenä legendaarinen Juuso
Nordlund, koskettimissa puolestaan viime ajat Dingonkin
riveissä kulkenut kosketinvelho Pekka Siistonen.
Rumpalinpallilla istuu Anssi Nykänen, joka ei
esittelyjä kaipaa. Hänestä kitaristeilla
tuntuu olevan vankka mielipide: ”Siinä
meillä on niin hyvä maalivahti!” .
Yleisöä laidasta laitaan
GTR –keikoille kolmikko odottaa saapuvan kitaramusiikin
ystäviä kitaristien henkilökohtaisen
fanijoukon lisäksi. Soittajien skaalan laajuuden huomioiden
yleisössä on takuulla väkeä
laidasta laitaan. Kiertueesta muodostuu varmasti todellinen
elämys ja piristysruiske niin tekijöilleen kuin
kuulijoilleenkin.
”Varsinkin jamiosuudesta yleisö saa saletisti
vastinetta rahoilleen. Tässä on mukana kolme niin
erityylistä kitaristia, että tavallaan ihmiset voivat
samanaikaisesti kuulla kolme eri versiota kulloinkin soitettavasta
kappaleesta” ”Kyllähän
tällaisella kiertueella on selkeä tilaus. Suomessa
esimerkiksi myydään kitaroita koko ajan
enemmän. Jenkeissä taas vanhat kitarastarat ovat
tulleet vahvasti takaisin”, sanoo Jartse.
|