| |
Heikki Silvennoinen
www.heikkisilvennoinen.com
Myspace-sivu
Suomalainen todella pitkän linjan blueskitaristi-laulaja Heikki
Silvennoinen on tehnyt mittavan päivätyön sekä muusikkona että
näyttelijänä.
Uransa alkupuolelta 1970- ja 1980- luvuilta hänet
muistetaan useiden legendaaristen yhtyeiden kitaristina ja
lauluntekijänä. Silvennoinen oli myös perustamassa 1980-luvun lopulla
ensimmäistä merkittävää englanninkielistä blues-rockia soittavaa Q.
Stone -yhtyettä, joka noteerattiin myös maamme rajojen ulkopuolella.
Samaan aikaan omaa vahvaa soolouraansa tehnyt Silvennoinen on kuulunut
vuonna 2002 perustettuun SF- Blues -yhtyeprojektin peruskokoonpanoon.
Suuren yleisön tietoisuuteen Silvennoinen nousi 1990-luvun alun
Kummeli-ohjelman myötä, jossa hän näyttelemisen lisäksi kirjoitti
sketsejä ja teki musiikkia.
Päätoimisesti Heikki Silvennoinen toimii
kuitenkin muusikkona - kitaristina, säveltäjänä sekä tuottajana.
Tuorein levyjulkaisu on SF-Blues kokoonpanon Heikki Silvennoinen, Pepe
Ahlqvist, Eero Raittinen ja Jukka Gustavson "Man - Be Careful !"
vuodelta 2007.
|

|